lauantai 27. elokuuta 2011

Laukku Unelmia



Olen jo pidemmän aikaa kuolaillut kalliiden luksuslaukkujen perään. En kuitenkaan ainakaan vielä omista yhtään sellaista. Yksi syy siihen on se, etten tiedä miten uskallan liikkua monen sadan euron laukun kanssa kun koko ajan saisi pelätä, että se varastetaan. Ainakin musta tuntuu siltä, että sitten tulisi jatkuvasti vain mietittyä sitä laukkua ettei vaan pääse mihinkään hukkumaan. En toki tiedä että olisinko sitten kuitenkaan ihan niin "hysteerinen" laukun suhteen jos sellaisen omistaisin. On se vaan toisaalta paljon rahaa. Mutta vielä minä jonain päivänä oman luksuslaukkuni tulen ostamaan. Tänä vuonna käytin "ylimääräiset" rahat etelän reissuun, mutta ehkä jo ensi vuonna olisi sen laukun vuoro. Saapa nähä miten käy. Nyt kuitenkin keskityn vaan muiden laukkujen ihailuun ja jatkan unelmointia omasta :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti